Nainen istui huoneessaan suuren peilin ääressä. Hän laittoi hiuksiaan, mummultaan peritty hopeinen kampa kädessään. Hän huokasi, kosketti kalpeita kasvojaan. Hänen huulillaan ei juuri näkynyt punan pilkahdusta, hänen silmiensä upea loisto oli haalennut, ne eivät olleet nuoren naisen silmät. Nainen otti pöydältään puuterirasian, huiski sitä voimakkaasti kasvoilleen ja kaulalleen, myös käsille. "Hienot naiset eivät koskaan punoita", oli äitinsä sanonut kun tämä oli vielä pieni tyttö. "Miehet eivät pidä porsaista", hän ajatteli, ja suihkutti kaulalleen voimakasta tuoksua. Hajuvesipullo oli kaunis. Se oli kauttaaltaan mustaa samettia, ja sen kyljessä kimalsi muutama tumma höyhen. "Lahja", hän muisteli, muttei saanut päähänsä keneltä se oli. Hän suuntasi katseensa ovelle, joka vei alakertaan. Sitten hän painoi leukansa rintaan, hengitti syvään, ja nousi.
 
Oven kahva oli ruostunut, materiaali oli ollut halvinta mahdollista, mitä siihen aikaan sai, kun taloa rakennettiin. Kaikessa oli pitänyt säästää. Nainen ei sulkenut ovea perässään, hän ei halunnut peittää näkymää huoneeseensa. Hän laskeutui portaat selkä suorana, kasvot jähmettyneinä. Vasemmalla oli keittiö. Tyhjää. Muutaman askelen päässä avautui suuri olohuone, jossa naisen perhe oli viettänyt mukavaa aikaa yhdessä. Usein he pelasivat, joivat. Vaikka rahaa ei ollut liioin ruokaan, viinaan sitä kyllä oli, ihan riittämiin. Häntä puistatti. Olohuoneen perällä oli suuri kivinen takka, jonka reunalle oli aseteltu siistiin riviin vanhoja valokuvia, takan yllä roikkui riistaeläinten päitä. Takassa loimusi enää vain hiiliä, naisella oli ollut muutakin tekemistä kuin vahtia tulta. Nainen tuhahti, ja suuntasi kylpyhuoneeseen.
 
Kylmä vesi tuntui ihanalta käsissä. Hän tarttui hyllyllä olevaan vihreään saippuaan, ja liotti sitä käsiinsä runsaasti. Vaahto tuoksui makealle. Hän katsoi taas peiliin. Peili oli pahasti rikkoutunut, vain muutama sirpale oli jäljellä. Nainen tunsi kuinka silmiä kirvelsi, ne punoittivat jo valmiiksi. Hän ei kuitenkaan tohtinut hieroa niitä, puuterointi voisi kärsiä. Olohuoneesta kuului laimeaa lepatusta, ovi oli jäänyt auki.
 
Nainen katsoi ovesta, oli alkanut sataa. Maisema oli harmaa ja masentava. "Tyypillinen lokakuinen torstai", hän ajatteli, ja sulki maiseman ulos. Hetken kaikki seisoi paikallaan. Nainen ei oikeastaan ajatellut mitään, hän vain hengitti, raskaasti. Ilma hänen keuhkoissaan rohisi, ja välillä hänet valtasi suunnaton yskänpuuska. Muutama punainen pisara lennähti valkoiselle mekolle.
 
Nainen palasi takaisin huoneeseensa, otti vaatekomerosta parhaimman leninkinsä, ja puki sen ylleen. Hän letitti vaaleat hiuksensa yhdelle paksulle palmikolle, kaatoi lasillisen viskiä, joi sen kolmella kulauksella, ja lysähti sängylle. Maailma pyöri. Hän kurkotti selkänsä taakse, etsi tyynyn alta käsiinsä pienen purkin, vilkaisi viimeisen kerran peiliin, ja vierelleen, jossa hänen rakastettunsa makasi. Oli maannut jo kauan. Nainen kaatoi purkin sisällön suuhunsa, sulki silmät, ja nielaisi. Ei mennyt kauaa, kun menneisyys laukkasi auringonlaskuun ja tulevaisuus pakeni rankkasateen edellä.