Taas se tapahtui. Liian äkkiä, aivan varoittamatta. Keskellä kauneinta kevättä, Sinä saavuit. Levitit mustat siipesi ylleni, peitit lämpimät auringonsäteet taaksesi. Viivyit hetken, ja lähdit taas. Jätit jälkeesi kuristavan tuskan kurkkuuni, samean verhon kasvoilleni ja sydänraukan kuihtumaan rintaani. Miksi vainoat minua kuin yö päivää, kuin takatalvi vienointa kevään alkua? Etkö tiedä voimieni vähyyttä, sieluni hajanaisuutta? Kyllä, tiedäthän Sinä. Siksi saavutkin aina kun osaan Sinua vähiten odottaa.
 
En tiedä enää mihin suuntaan lähteä, sillä Sinä seuraat minua. Olet voittamaton, niin vahva, että kuolemakin kalpenee rinnallasi. Annat kaiken kukoistaa hetkisen, luot maailman jossa millään muulla ei ole väliä.. ei millään muulla, paitsi Sinulla. Kuka Sinut loi, ja kenelle hän Sinut tarkoitti? Miksi piinaat viattomia, annat heidän tuntea itsensä hetken tärkeiksi ja tuhoat taas kaiken? Lauluissa kerrotaan kuinka kaunis olet, kuinka hento ja suloinen.. mutta minä tunnen Sinut.
 
Yhden sydämen murskattuasi lähdet etsimään toista. Riepottelet vaatimattomia sieluja, piiskaat niistä ulos viimeisenkin toivon, heität tyhjät kuoret pimeyteen. Punot salakavalia juoniasi, myrkytät ihmisten mieliä ja juotat heille katkeria litkujasi. Kaikki jotka kumartavat jalkojasi myös tietävät, ettet ole enää sama kuin olit ennen. Sinusta tuli kova, tahdoit kaiken ja saitkin.. melkein.

Maailma tanssii ympärilläsi viimeistä tanssiaan, rytmi yhä kiihtyen. Naurat ja juhlit, sillä tiedäthän pian olevasi Kaikkivaltias. Sinusta kaikki alkaa, ja Sinuun kaikki tulee myös päättymään.
 
Nimesi on Rakkaus.