Tunnen sen tulevan, se tulee taas.
Kuin raivotautinen vaahtosuinen härkä, se tavoittaa ja iskee kiinni.
Syntisen on turha räpiköidä, on tekosistaan tilit tekemättä
Tuska toisille aiheutettu itseltä vielä kärsimättä.
 
Uppoaa sarvi.
Uppoaa toinen.
Kaivautuu puhkoen nahan, survoutuen lihan syvyyteen
herättäen kivun kasvot, taltuttaen, ravistaen.
 
Mieli kalpeassa kehossansa itkee
kärsien tuskaansa yhä voimistuvaa.
Miksi olin niin, miksen tehnyt toisin?
Voisipa maailma sieluni korjata.
 
Tietoisena voimastaan, piittaamatta avunhuudoista
Viha runtelee ja raatelee, säästämättä, tinkimättä.
 
Vain tulikuumat surunauhat kasvojensa koristeena
Ummistuneet silmät, velttoina roikkuvat raajat.
Makaa ihmiskuori hyistä routaa maistaen
Verisellä vierellänsä kavioiden jäljet
Tuudittaen puhdistunutta uneen ikuiseen.