Ette te minua pysty lannistamaan. Ette enää milloinkaan. Kerran saitte yliotteen ja virta vei mennessään, mutta siitä on jo vuosia, useita vuosia. Arvet ovat parantuneet lähes kokonaan, vaikka kyllä niitä aina silloin tällöin särkeekin. Yleviä katseita, ilkeitä sanoja - nuo ovat minulle lähes arkipäivää.

 

Olen tekoni tehnyt ja kannan ne mukana läpi elämän. Kaikkihan tekevät virheitä, kyllähän se tiedetään. Toiset niistä oppivat, toiset eivät milloinkaan. Toiset jäävät maailman nilkkoihin pyörimään eivätkä pääse ikinä ylös, toiset luovuttavat ensimmäiseen epäonnistumiseen ja vain jotkut harvat sinnittelevät loppuun asti ja yrittävät pitää itsensä elävien kirjoissa. Ei täällä ole milloinkaan liian helppoa ja mukavaa. Ihmisestä on tullut niin sanoinkuvailemattoman raaka ja julma, se syö ja tappaa omiaan, yrittää tehdä olonsa paremmaksi tilsimällä heikoimmat.

 

Koettaakaa nyt sitten uskotella itsellenne kallonkutistajien ja ihmelääkkeidenkin voimin, että kyllä se siitä! Maailma muuttuu. No mutta eihän se milloinkaan muutu. Ensimmäinen ikävä asia kun on takana niin uutta tulee tilalle. Mikäli tykkää haasteista ja itsensä telomisesta, niin elämä on silloin juuri se oikea ratkaisu! Tänne synnytään yksin ja täältä lähdetään yksin, se aika siinä näiden kahden ihmeen välissä on vielä niitäkin yksinäisempää aikaa.

 

Pinnalla pysyminen on luovuttamista ja omista intohimoista pidättäytymistä. On toimittava "oikein" ja mahdollisimman varovasti, ettei vain anna itsestään huonoa kuvaa. Tuo kuva ei ole millään lailla korjattavissa tai siloteltavissa, vaan tulet olemaan silmätikkuna lopun elämääsi, muutitpa sitten vaikka Amerikkaan tai Korvatunturille. Koita elää sen asian kanssa perkele.