Aggressio on valtavan ihana tunne. Silläkään ei ole tapana varoitella liikkeistään, mutta kun se on henkäyksen päässä, sitä ei voi vastustaa. Eikä se sitä haluakkaan. Oi kaunis ja turmiollinen aggressio, heikon mielen voimavara ja kuolemantuomio, uskon sinuun ja liityn joukkoihisi, kuten muutkin sukupolvet edelläni ovat tehneet, ja tulevat myös tekemään! Maailmaa on niin paljon helpompaa sietää kun sisällä leimuavat liekit, jotka eivät tukahduttamalla sammu, vaan roihuavat yhä vahvempina, kohoten kohti äärettömyyksiä. Nuo äärettömyydet.. Onneksesi et tiedä.

 

Olet paljon vieraampi kuin edeltäjäsi, rakkaus. Tulet harvemmin ja epäsäännöllisesti, voimasi vaihtelevat joka kerralla. Silti, kanssasi ei ole leikkimistä. Jos tulet, et hevillä lähde, ja kun lähdet, vartioit taustalla odottaen heikkoa kohtaa, janoten raivokkainta mahdollista myrskyä mitä maa päällään kantaa. Sinussakin on hyvää ja pahaa, mutta alkuperäsi on pahaakin pahempi. Sinut tarkoitettiin niittämään liika itsevarmuus ja pehmeys julmetun pumpulisesta maailmasta, jossa alkuaikojen rakkaus vielä hallitsi. Nyt rakkaus on renkisi, vasen kätesi, jota käytät säästelemättä vapauttaaksesi viimeisetkin pedot.

 

Isket ruostuneet veitsesi ihmissydämeen, kierrät ja väännät, silvot ja syljet. Katsot joukkojesi leiskuvia silmiä, tiuhaan hakkaavia nyrkkejä, levottomia jalkoja. Olet suuri, istut heidän yllään ja he tekevät kaikkensa vuoksesi, pimentääkseen maan ja kukistaakseen suurimman vastustajansa, rakkauden. Olet isäntänä ylpeä, ylimielinen ja kiivas. Jos sanasi eivät tehoa, annat kättesi tehdä tuhojaan, ja niiden tuhot eivät ole kaunista katseltavaa.

 

Vihasta, jonka olet ihmiseen istuttanut, ei ole pakotietä, ei pelastusta. Tie vie vain yhteen suuntaan, ja tien pituuden säätelystä vastaat yksinomaan Sinä.