Raivasit reittisi tarkalleen
Minun kartalleni
Kohdalle, jolle
En olisi sinua vielä odottanut
 
Oikeastaan olen kaivannut tätä
Vellovaa tunnetta, joka ei koskettamattaan jätä
Vaan antaa hetken voimaa ja intohimoa
Jatkaa tätä kurjintakin eloa
Päällä maan, uhmaten
Yksinäisyyden repiessä alas taivaalta
Polkien syvemmälle
Hyiseen multaan
Entisten menneiden elämien seuraksi
Muuttaen kaiken tomuksi
Jättäen jälkeensä tyhjän kaipuun
 
Sinä, niin vieras ja ihana
Liian kaunis minunlaiselleni
Liian kiltti ja puhdas
Ehkä kokematon
Tartut hetkeen ottaen irti kaiken
Hetkestä, jonka kestoa en uskalla edes arvailla
En paljain jaloin tunnustella
Joko routa kantaa
Vai vieläkö vanhat haavat
Se ratkoen esiin kaivaa
 
Tule ja tartu käteeni
Kietoudu tähän maailmaan
Tai
Vedä pois mukanasi
Jonnekin kauas
Näytä että on olemassa ihmisiä ja asioita
Jotka eivät ole kaikki taysin pahoja
Että on mahdollisuuksia
Löytää itsensä vanhana laiturilta
Istuen mietteissään onnellisena
Kätesi kädessäin
 
Niin hiljaa ja lämpimästi
Sukellat mieleeni ja aatteisiini
Valloitat ruumiin pala kerrallaan
Kahliten viimeiseksi sydämen
Mutta jättäen vapaiksi kädet
Sillä sinä tiedät, ettei rakkautta voi vangita
Se tulee jos on tullakseen
Ja kestää jos on kestääkseen
Itse ihminen siihen voi lopulta aika vähän vaikuttaa
Kaikki on kiinni niin monista asioista
 
Sydän takoen vauhkona
Silmät hohtaen pimeässä
Tulkiten syksyistä sumutaivasta
Tuntien tuulen, kosteuden
Kaiken maallisen pienuuden
Rakkauden suuruuden rinnalla
Kuulen ratsusi saapuvan
Ja tiedän ettemme näkisi viimeistä kertaa