Elin koko nuoruuteni vankeudessa, tai vankeudeksi sitä voisi helpoiten kutsua. Aamusta iltaan kotona, tuskin milloinkaan pääsi kaupunkiin asti katsomaan ihmisiä ja elämää. Koulussakäynti, sama kolmen kilometrin matka täpötäydellä pikkubussilla syksystä kevääseen. Kaikki oli tasaista ja harmaata, tunteet ilosta suruun ja syvään depressioon, niin odotettavaa, niin lopullista.

 

Tänään, kun päätän itse elämästäni ja tekemisistäni, tuntuu ettei mikään voi minua pidellä. Ei synnyinmaa, ei perhe, ei sukulaiset, ei edes maailmojen rajat. Portti on auki tuntemattomaan, se odottaa kutsuen, niin kirkkaana ja kauniina edessäni. Hetkeäkään en malttaisi olla aloillaan, tuntuu että koko ajan on lähdettävä.

 

Mutta minne olen menossa?

 

Pitkän ja pimeän talven väistyminen lämpöisen kevätauringon edestä saa adrenaliinin ja rakkauden impulsiivisen virran kulkemaan lujaa suonissa. Rinnassa kytee koko ajan, jokin outo ja levoton palo tehdä jotain ennenkokematonta. Ehkä vain lähteä, ja jäädä sille tielleen? Hyljätä nämä ahdistavat ja mieltä piinaavat muistot, kokea täydellinen puhdistautuminen menneestä pahasta. Hiljentää alitajunnassa riehuvat haamut, antaa alla huohottavalle ratsulleen enemmän kaasua että matka jatkuisi nopeammin.

 

Olen nähnyt kuinka ihmisille täällä käy. Vain lajinsa parhaat selviytyy, ja selvitäkseen maailman vallasta on oltava voittamaton. Ihmisten pahantahtoiset teot ja sanat eivät saa antaa mielesi järkkyä, eivät laittaa silmiäsi vuotamaan yön synkimpinä tunteina. Sinun on luotettava itseesi ja siihen mitä teet, hetkenkin epäröinti voi ajaa sinut kadotukseen ja loputtomaan itsetuhoon.

 

Jos ymmärrät tunteeni ja poltteen ihon alla, olet kenties yksi meistä. Muussa tapauksessa toivotan Sinulle onnea omakotilainojesi ja nälkäisten lastesi hoidossa.

 

Olen epävarma ja täydellisen epävakaa, mutta silti tiedän tuolla jossain mielen ja lihan syvyyksissä mitä todella tältä elämältäni haluan. Ja tahtoni annan myös joskus toteutua, jos vain päiviä on kohdalleni tarpeeksi suotu. Olen oppinut ettei elämänlaatu parane voivottelemalla, mutta toisinaan ei ole mitään tehtävissä, on vain tyydyttävä siihen mitä saa. Toisinaan on saanutkin enemmän mitä uskalsi odottaa ja toivoa. Jokainen rakentaa elämänsä itselleen sopivaksi, mutta turhan usein ihminen antaa menneisyytensä värittää tulevaisuudenkin viheristöt. Minä en anna, en enää, sillä tiedän etteivät aaveet voi ottaa konkreettista muotoa maan päällä.

 

Kesä on lyhyt, vielä lyhyempi on ihmisen elo maailman mittakaavassa. Tunne siitä, että aika kuluu ja päiviä on tietty määrä edessä, saa suonet kiehumaan entisestään. On hankalaa pysytellä aloillaan ja keskittyä, kun unelmat ja ideat jylläävät pään sisällä. Pakko on kuitenkin odottaa sopivaa hetkeä, olla absoluuttisen varma että nyt se tapahtuu, ja pysyä päätöksessään. Olen aina ollut huono tekemään valintoja ja päätöksiä, mutta vielä jonain päivänä saatan teidät yllättää.

 

Sitä päivää odotellessa, kun tutut ja turvalliset korttelit jäävät vain pieniksi valopilkuiksi tummenetun takalasin takana. Sitä ajatusta ruokkien ja vaalien, että ei tämä todellakaan ole tässä. Ei nyt. Ei huomennakaan.