..On kaunista kun tulee kevät, ilma tuoksuu ja taivas muuttaa hehkuaan. Kesän saapuessa tuntee kaiken hetkellisyyden. Syksy on lumoava, sen loisto hiipuu hitaasti, värit kuolevat, linnut muuttavat. Joka syksy kyynel kastelee tummuvaa viljaa. Talven ensilumi, valkoinen, puhdas, ja aivan liian hauras pysyäkseen maassa ensimmäisenä iltana. Aamuun mennessä se on poissa. Jäljellä ovat likaiset lehdet ja paljaat rungot. Pihakoivu seisoo yksinäisempänä kuin koskaan.
 
Tiellä nilkuttava mummo yskii, se ei katso kohti, vaan tuijottaa askeliaan. Pysähtyy, huojuu, ja kaivaa kostean paperin taskustaan, niistää, ja taittelee paperin takaisin. Paha olo kurkussa tiivistyy.
Naapurin pihassa on hiljaista. Valot eivät kajasta ikkunaan, koira ei hauku. Pihatiellä ei ole liikuttu aikoihin. Harava nojaa harmaana pensaaseen, ruohonleikkuri on peitetty muovisangolla. Läheisestä metsänreunasta leijuu usvaa. Lintu jossain kaukana. Auton äänet vaimenneet.
 
Risahdus.
Maa alla on kosteaa. Kynsien alla se tuntuu iljettävältä, kylmältä.
 
Sataa.
En taida mennä minnekään.